OPETTAJAT JA OHJAAJAT
Jaa
OPETTAJAT JA OHJAAJAT :: Kerhotoiminta :: Koulun kerhokäsikirja

KOULUN KERHOKÄSIKIRJA

 

Käsikirja on koulun kerhojen parissa toimiville tai kerhotoiminnan pariin aikoville avuksi ja tueksi laadukkaan kerhotoiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Koulun kerhokäsikirjassa tarkastellaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2004) asetettuja koulun kerhotoiminnan tavoitteita. Teoksessa pureudutaan  erityisesti kerhotoiminnan organisointiin. Teema on ajankohtainen, sillä koulun kerhotoiminta on osa Peruskoulu paremmaksi –ohjelmaa. Myös lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin poli­tiikkaohjelman yhtenä tavoitteena on, että puolet peruskoululaisista olisi koulun kerhotoi­minnassa mukana.

Kirja jakautuu kolmeen osaan: Koulun kerhotoiminnan tavoitteet, koulun kerhotoiminnan organisointi ja liitteet organisoinnin tueksi.  

Kirjassa käsitellään perusteellisesti, miten laadukas koulun kerhotoiminta tulisi suunnitella ja organisoida, jotta se olisi koulun kerhotoimintaan asetettujen tavoitteiden mukaista. Li­säksi kirjassa on runsaasti valmiita lomakemalleja, joita käyttämällä varmistetaan erityi­sesti kerhotoiminnan suunnitelmallisuus, vanhempien ja oppilaiden mukana olo suunnitte­lun kaikissa vaiheissa.

Kirja on tarkoitettu kerhonohjaajille, rehtoreille ja kuntien päättäjille. Kirjaa toimitetaan maksutta yksittäisiä kappaleita – useamman kappaleen tilaamisesta joudumme perimään käsittely- ja postituskulut. 

Tutustu Koulun kerhokäsikirjaan (pdf-tiedosto). Kirjan lomakkeet ovat tulostettavissa erikseen. 

powered by eMedia