OPETTAJAT JA OHJAAJAT

OPPILASKUNTA PERUSOPETUKSESSA

Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään, että koululla voi olla sen oppilaista koostuva oppilaskunta. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää oppilaiden

  • yhteistoimintaa
  • vaikutusmahdollisuuksia ja
  • osallistumista oppilaita koskevissa asioissa.

Vaikka koulussa ei olisi oppilaskuntaa, on oppilaille varattava mahdollisuus ilmaista mielipiteensä koulunsa tai muun toimintayksikkönsä toimintaan liittyvistä, oppilaita yhteisesti koskevista asioista.

Kouluviihtyvyyttä parantavia tekijöitä oppilaskuntien mielestä (pdf)

 

Materiaaleja oppilaskunnan tueksi

Vaikuttavasti mukana - oppilaskunta koulun arjessa -opas on suunnattu erityisesti peruskoulussa toimivien oppilaskuntien ohjaajien käyttöön.

Oppaassa pohditaan mm.

  • mihin asioihin lapset ja nuoret haluaisivat vaikuttaa koulussa
  • miten oppilaskuntatoiminta vahvistaa kansalaisvalmiuksia
  • oppilaskuntatoiminta oppimispolkuna osallistuvaksi kansalaiseksi
  • miten oppilaskuntatoiminta linkittyy osaksi kunnan virallista vaikuttamisjärjestelmää.

Maksuttoman oppaan voit tilata tilauslomakkeella tai ladata PDF-version.


"Kauhia kakku!" Oppilaskunnan hyviä käytäntöjä -julkaisuun on poimittu hyviä käytäntöjä oppilaskuntien toiminnasta eri puolilla suomea. Sen tavoitteena on tukea oppilaskunnan ohjaavaa opettajaa raottamalla muiden tapaa toimia oppilaskunnan kanssa. Opas soveltuu laajasti kaikille lapsista ja nuorista välittäville aikuisille kodin, koulun ja kunnan tasoilla ja se tarjoaa myös oppilaille kiinnostavia käytännön ideoita.

Maksuttoman oppaan voit tilata tilauslomakkeella tai ladata  PDF-version.

 

Oppilaskunnan yhteydet kunnan vaikuttamisrakenteisiin

Oppilaskunta on luonteva toimintayksikkö kunnan erilaisissa nuorten vaikuttamisrakenteissa. Vaikuttamisrakenteita on useita ja tapoja toimia varmasti vieläkin enemmän. 

Alakoulu

Suomen lasten parlamentti on alakouluikäisille lapsille tarkoitettu verkkovaikuttamistoiminta, joka kokoontuu verkkoistuntoihin kuin fyysisiin istuntoihin.
Lue lisää Suomen lasten parlamentin toiminnasta www.lastenparlamentti.fi

Yläkoulu

Nuorisovaltuustot ja muut kunnalliset nuorten vaikuttajaryhmät saavat hyvää kaikupohjaa toimivista oppilaskunnista. Lue lisää nuorisovaltuustoista www.nuva.fi

 

 

(päivitetty 14.12.2011)

powered by eMedia