TUTKIVA NUORI - AVAIMIA TIEDEHARRASTUNEISUUTEEN
Kerhokeskuksen tärkeimmät tiedekasvatukselliset tavoitteet ovat:
Edistää lasten ja nuorten monipuolista tiedeharrastuneisuutta. Tiedekasvatustoiminta on monitieteellistä luonnontieteellisellä painotuksella.
Kehittää toiminta- ja opetusmenetelmiä siten, että toimintasisällöt ovat sekä mielekkäitä että tukevat sovelluksineen jokapäiväistä elämää
Tukea tiedekerhojen, tiedeleirien ja tiedeviikkojen järjestämistä. Tiedekerhot ovat tiedeharrastuneisuuden ns. perusyksiköitä, joissa tuetaan kaikkien halukkaiden innostuneisuutta. Tiedeleirien ja -viikkojen tarkoitus on syventää harrastuneisuutta.
Löytää, kehittää ja levittää toimintamalleja, jossa erikoislahjakkaita lapsia ja nuoria tuetaan pitkäjänteisesti.
Kouluttaa ja tukea tiedekasvatuksesta kiinnostuneita aikuisia heidän työssään.
Pitää yllä yhteyksiä eri toimijoihin ja muodostaa valtakunnallinen tiedekasvatuksen verkosto.
Olla avoimia eri yhteistyömalleille.
Osallistu tiedeopetuskyselyyn ja voita tiedekahvila koulullesi!
Opettaja ja kerhonohjaaja osallistu pilottikyselyyn tammi-helmikuun aikana ja voita tiedekahvila koulullesi. Arvomme kaikkien vastanneiden kesken viisi tiedekahvilaa opettajan/ohjaajan omalle koululle. Tiedekahvila pitää sisällään asiantuntijan vierailun ja luennon toivotusta aihealueesta sekä pienimuotoisen tarjoilun tiedekahvilan aikana. Arvonta suoritetaan viikolla 10.
Materiaaleja tiedekasvatuksen tueksi
Keksitään lisää - materiaali keksintökerhoille (pdf)
Let´s invent more - Learning materials for Invention Clubs (pdf)
Ihmettele ja oivalla! - tehtäviä tiedekerhoille (pdf)
Ideasta ratkaisuun - virikkeitä luovaan projektityöskentelyyn (pdf)
Uusi materiaali Scratch- ohjelmointikerhoille:
Ohjelmointia Scratchin kanssa (pdf)
(Päivitetty 6.9.2011)

