TuKoKe 2011 - Palkitut työt
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun palkinnot jaettiin perjantaina 29.4.2011 Tekniikan Museossa, jossa työt olivat myös esillä joulukuulle 2011 sakka. Sarjan III voitti Jarkko Etula Kuopion lyseon lukiosta aurinkokennotutkimuksella. Sarjan II voittivat jyväskyläläiset Ville Kotro ja Ossi Manninen tutkimuksellaan euromaiden kolikoista ja sarjasta I palkittiin taipalsaarelaisen päiväkoti Metsäpolun lapset kivitutkimuksistaan.
ARVIOINTIPERUSTEET:
- Ongelman hahmottaminen ja käsittely
- Työn esityksen selkeys ja havainnollisuus
- Oma kiinnostus ja innostus aihealueeseen, oma panos
SARJA I (esi- ja alkuopetus)
1. palkinto 400 euroa

Päiväkoti Metsäpolun esikouluryhmät Ketunleivät ja Linnunlaulu
Kivitutkimuksia
Päiväkoti Metsäpolun lapset, Taipalsaari
Ohjaajat: Susanna Kauppinen ja Kirsi Rehunen
Päiväkoti Metsäpolun lapset tutkivat lähialueen kiviä ja vertailivat niiden ulkomuotoa ja ominaisuuksia. Kiviä kerättiin ja tutkittiin päiväkodin pihassa ja retkillä lähialueen metsään. apset myös suunnittelivat kivenhiomalaitteita. Osa lapsista vieraili projektin aikana myös Lappeenrannan kalkkikivikaivoksessa. Raportista paistaa lasten suunnaton innostus aihetta kohtaan sekä aito oppimisen ilo. Kuvassa on Leevi Ellosen suunnittelema kivenhiomalaite.
Lue lisää esikoululaisten kivitutkimuksista!
SARJA II (3.-9. luokkalaiset)
1. palkinto 900 euroa
Ville Kotro ja Ossi Manninen
Euromaiden kolikot
Jyväskylä
Ohjaaja: Kirsi Ruusuniitty
Ossi ja Ville selvittivät kolikkotutkimuksessaan todennäköisyyksiä löytää vierasmaalaisia kolikkoja Suomesta ja todennäköisyyksiin vaikuttavia tekijöitä. Työn raportin ja haastattelun perusteella tekijät osoittivat suurta innostusta ja harrastuneisuutta tutkimaansa aihetta kohtaan. Kuvassa on osa kolikkotutkimustyön posterista.
2. palkinto 700 euroa
Linda Määttä
Unta palloon!
Putaan koulu, Tornio
Ohjaaja: Riitta Rainio
Linda selvitti tutkimuksessaan yläasteikäisten nuorten unirytmiä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Suuritöisessä tutkimuksessa vertailtiin nykytilannetta vuonna 1998 tehdyn vastaavankaltaisen tutkimuksen tuloksiin. Tutkimusongelma on hahmotettu hyvin ja työn rajaus on onnistunut. Raportointi on selkeää ja asia käsitellään havainnollisesti.
3. palkinto 500 euroa
Julia Suhonen ja Iida Maria Tarvainen
Keuhkot täynnä ilmaa
Putaan koulu, Tornio
Ohjaaja: Satu Valo
Iida Maria ja Julia tutkivat onko koolla sukupuolella, tupakoinnilla, liikunnalla ja hengitystiesairauksilla vaikutusta keuhkojen hengityskapasiteettiin. Biologian tunnilta innostuksen saaneessa työssä näkyy vahvasti tekijöiden into tutkimaansa aihetta kohtaan. Myös työn tutkimuksen tarkastelu on raportissa tehty esimerkillisellä tavalla.
Tunnustuspalkinnot, kukin 400 euroa
Leo Lobski
Luonnonvaraisen ja hoidetun kaupunkipihan biodiversiteetti
Viitaniemen koulu, Jyväskylä
Ohjaajat: Kari repo
Leo on työssään tutkinut luonnonvaraisen ja hoidetun kaupunkipihan biodiversiteettejä valokuvaamalla pihojen kasvistoa kesän ajan. Työssä kiinnitettiin erityistä huomiota myös vierasperäisten lajien leviämiselle. Omaperäisen työn aihe on rajattu hyvin ja aikaa vievä tutkimus suoritettu esimerkillisesti.
Markus-Petteri Haikkonen, Antti Mäkelä ja Neea Palojärvi
Energiajuomat yläkoulussa
Länsi-Porin koulu, Pori
Neea, Antti ja Markus-Petteri selvittivät tutkimuksessaan yläkoululaisten energiajuomien kulutusta ja tietämystä kulutukseen liittyvistä vaaroista. Aiheeltaan ajankohtaisen tutkimuksen rajaus on onnistunut hyvin ja raportointi on hyvätasoista.
SARJA III (muut alle 21-vuotiaat nuoret)
1. palkinto 1800 euroa
Suomen edustaja syyskuussa 2011 EU:n Young Scientist –kilpailussa Helsingissä
Jarkko Etula
Suomalaiset marjat väriaineherkistettyissä aurinkokennoissa
Comparison of Three Finnish Berries as Sensitizers in a Dye-Sensitized Solar Cell
Kuopion lyseon lukio, Kuopio
Ohjaaja: Leena Turpeenoja
Jarkko tutki luonnollisten väriaineiden, tässä tapauksessa kotimaisten marjojen, käyttöä väriaineherkistettyissä nanorakenteisissa titaaanioksidi -aurinkokennoissa. Aiheen käsittely sivuaa niin fysiikkaa, kemiaa kuin biologiaakin. Työn raportin ja haastettelun perusteella tekijä osoitti hyvää ymmärrystä aiheesta. Kokeellinen puoli on hyvin monipuolinen ja Jarkko on nähnyt paljon vaivaa työnsä eteen. Mittaukset on tehty hyvin ja analyysi on hyvätasoinen. Kuvassa on yksityiskohta Jarkon työn posterista.
Jarkko edusti Suomea syyskuussa 2011 Helsingissä järjestetyssä EU:n Young Scientist-kilpailussa. Jarkko sai Kemian vuoden palkinnon.
Lue Jarkon haastattelu LUOVA-verkkolehdestä http://www.eluova.fi/index.php?id=1189
2. palkinto 1200 euroa
Antti Pietilä
Generaattorin rakenteen optimointi
Saarijärven lukio, Saarijärvi
Ohjaaja: Marketta Paloniemi
Antti tutki kestomagnetoidun aksiaalivuotahtigeneraattorin rakennetta ja siihen liittyviä sähkömagnetismin ilmiöitä. Tutkimusongelma on hahmotettu hyvin ja työn rajaus on selkeä. Raportointi on selkeää ja asia käsitellään havainnollisesti. Antin oma innostus ja kiinnostus aiheeseen tuli selvästi ilmi. Hän myös tiedostaa työn tieteelliset rajat ja pohtii kysymysten jatkokäsittelyä.
Jaettu 3. palkinto, kumpikin 700 euroa
Teo Lappi
Koulukiusaamisen laskennallinen simulointi
Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Esa Lappi, Karl Ots, Linnea Lappi
Teon työssä simuloidaan kiusaustilanteita oppituntien välillä yksinkertaisella mallilla. Kiusaamisen simulointi on erittäin hyvä ja omaperäinen idea. On hyvä tuoda esiin malleja, joiden avulla ongelmaan voidaan puuttua konkreettisemmin. Yleiskäyttöinen malli vaatisi lisäkehitystä, mutta idea on erittäin hyvä.
Sara Salakari
Ruoanvalmistustapojen vaikutus keltaisen paprikan C-vitamiinipitoisuuteen
Vitamin C Detemination for Everyday Kitchen: Comparing Effects of Different Cooking Methods on Vitamin C Concentration on Yellow Bell Pepper
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
Ohjaaja: Elina Näsäkkälä
Sara tutki eri ruoanvalmistustapojen vaikutusta keltaisen paprikan C‐vitamiinipitoisuuteen. Työssä näkyy selkeästi tekijän oma panos niin alan kirjallisuuden tarkastelussa, kokeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa kuin saatujen tulosten tarkastelussa. Työstä kuvastuu tekijän vilpitön kiinnostus aiheestaan ja sen käsittelyyn.
Tunnustuspalkinnot, kukin 450 euroa
Ishar Kaur Ahluwalia
Intian Valtameren ja Itämeren happamuuden vaikutus sinisimpukan kuorirakenteeseen
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
Ohjaaja: Elina Näsäkkälä
Työn aihepiiri on laaja – happamoitumisen vaikutus Intian valtamereen ja Itämereen. Ishar onnistui työssään rajaamaan laajan ongelman onnistuneesti ja osoitti näin hyvää ongelman hahmottamisen kykyä ja asian hyvää omaksumista.
Sini Pietilä ja Noora Vainio
Matemaatikot sisäoppilaitoksessa - Minäkäsityksen vertailua
Päivölän kansanopiston matematiikkalinja/Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Merikki Lappi, Esa Lappi, Jukka Ilmonen, Olli Etuaho, Karl Ots ja Jarkko Kettunen
Sini ja Noora tutkivat Päivölän opiston matematiikkalinjalaisten minäkäsityksiä. Oppilaat arvioivat itseään ja muita
oppilaita kyselylomakkeella. Työn aihe on hyvin rajattu ja käsitelty. Raportti on selkeä. Kyselymateriaalin käsittelyssä tutkimusetiikka ja -hygienia on esimerkillisesti huomioitu.
Aleksi Tukiainen
The effect of weather conditions on the power produced by a monocrystalline solar panel
Oulun Lyseon lukio, Oulu
Ohjaaja: Ismo Talsta
Aleksi tutki työssään sään vaikutusta aurinkopaneelien sähköntuotantoon teoreettisesti ja kokeellisesti. Erityisesti tuomaristo kiitti rohkeutta toteuttaa kokeellinen järjestely laboratorio-olosuhteiden ulkopuolella.
Kannustuspalkinnot, kukin 200 euroa
Kannustuspalkinto jaetaan, jos tekijä/tekijät eivät ole voineet osallistua tuomaristohaastatteluun, mutta työ on päässyt kilpailun finaaliin.
Fanni Yli-Äyhö
Itsetehdyn sinkkipasta-aurinkovoiteen suojakerrointutkimus in vitro -menetelmänä
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
Ohjaaja: Elina Näsäkkälä
Fanni tutki työssään itsetehdyn sinkkipasta-aurinkovoiteen suojakerrointa.
Antti Hepolampi
Näytöltä vai paperilta - Lukunopeus ja luetun ymmärtäminen eri lailla toteutetuissa kokeissa
Päivölän kansanopisto/Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Merikki Lappi, Esa Lappi, Jukka Ilmonen, Olli Etuaho, Karl Ots ja Jarkko Kettunen
Antti tutki kokeellisesti näytöltä ja paperilta lukemisen vaikutusta lukunopeuteen ja luetunymmärtämiseen.
