KATSO KALEIDOSKOOPPIIN
Oppimateriaali yläkouluun ja toiselle asteelle
on yrittäjyyskasvatuksen opetusmateriaali opettajille. Materiaalissa kannustetaan liittämään yrittäjyyskasvatus osaksi kunkin oppiaineen opetusta.
Materiaalissa annetaan valmiita tehtäväideoita huomioiden mahdollisimman laajasti eri oppiaineiden näkökulmat yrittäjyyskasvatukseen. Se on tehty tukemaan aihekokonaisuutta Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys.
Materiaali on sekä suomen ja ruotsin kielillä.
"Kaleidoskooppi on optinen leikkikalu, johon katsoessa ympäristö muotoutuu erilaisiksi kuvioiksi. Kun kaleidoskooppia pyörittää, kuviot muuttavat muotoaan yhä uudestaan ja uudestaan. Yritteliäällä ja luovalla ihmisellä on samanlainen kyky tarkastella ympäristöään. Hän näkee saman kuin muutkin, mutta hänellä on myös toisin näkemisen taito: kyky hahmottaa tutuissa asioissa uusia kokonaisuuksia ja mahdollisuuksia."
Tehtäväideat ovat toiminnallisia ja ne kannustavat
- oppijoiden ja oppiaineiden yhteistyöhön
- luovaan ajatteluun
- vastuun ottoon
- mielipiteiden esittämiseen ja perustelemiseen
- osallistumaan ja vaikuttamaan omissa yhteisöissä
- asettamaan itselle merkityksellisiä tavoitteita.
Katso kaleidoskooppiin - ideoita yrittäjyyskasvatukseen (pdf) 
Titta i Kalejdoskopet - ideer för fostran till entreprenöskap (pdf)
(Päivitetty 20.1.11)