Mentori menneisyydestä
Kesäkuun 1. päivänä 2006 tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun säädyt hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain. Toukokuun 23. päivänä 2007 tulee kuluneeksi sata vuotta yksikamarisen eduskunnan ensimmäisestä täysistunnosta.
Sata vuotta sitten Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa. Autonomisen Suomen valtiopäivillä säädyt edustivat vain pientä osaa kansasta. Valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain uudistuksella vielä itsenäistymätön Suomi sai maailman nykyaikaisimman kansanedustuslaitoksen. Äänioikeudesta tuli yleinen ja yhtäläinen ja Suomen naiset saivat täydet valtiolliset oikeudet ensimmäisinä maailmassa.
Eduskunnan juhlavuoden teemana on "Oikeus ääneen - luottamus lakiin. Sata vuotta suomalaista kansanvaltaa".
Mentori menneisyydestä -sivuston materiaalien ja tehtävien kautta tarkastellaan
sadan vuoden takaisia asioita:
eduskuntauudistusta. 1.6.1906 Suomen säädyt hyväksyivät uuden valtiopäiväjärjestyksen ja vaalilain,
ensimmäisiä yleisiä ja yhtäläisiä vaaleja, jotka toimitettiin 15.-16.3.1907,
ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan toimintaa ensimmäisen vaalikauden (1907-1908) aikana.
Mentorina menneisyydestä toimii ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan edustaja, jonka elämään ja työhön eduskunnassa voi tutustua esim. valtiopäiväasiakirjojen tai kansanedustajien kirjallisesta tuotannosta kootun luettelon kautta.
Mentori menneisyydestä -aineisto on tuotettu Nuorten parlamentin kerhojen ja perusopetuksen 8.-9.-luokkalaisten käytettäväksi. Aineistoa hyödyntäen oppilaat voivat tehdä esim. harjoitustöitä, kirjoitelmia, tutkielmia, näytelmiä eduskuntauudistuksesta, vaaleista, eduskunnan toiminnasta tai kansanedustajien työstä. Nämä harjoitustyöt on mahdollista julkaista Mentori menneisyydestä -sivustolla.
Mentori menneisyydestä -tietovisan kirjapalkinnot arvottiin 21.5.07. Onnea voittajilla!
Lista voittajista.
YLEn eduskuntavaalisivuilla aineistoa ensimmäisistä eduskuntavaaleista aina tähän aikaan asti.
http://www.yle.fi/satavuottaeduskuntavaaleja/
Webortaasi Naisten äänioikeustaitelusta Helsingin Sanomien verkkolehdessä.
http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/taistelevatsiskot/taistelevatsiskot.html
EDU.fin materiaalissa seurataan naisten osallistumisen ja vaikuttamisen kehitystä äänioikeuden saavuttamisen jälkeen.
http://www.edu.fi/page.asp?path=498;1329;1523;47478;54699