kerhokeskus
Mariankatu 15 A 11, 00170 Helsinki, puh. 09 6962 440
Kerhokeskus

Oppilaskunta perusopetuksessa

Perusopetuslaissa (628/1998) säädetään, että koululla voi olla sen oppilaista koostuva oppilaskunta. Oppilaskunnan tehtävänä on edistää oppilaiden

  • yhteistoimintaa
  • vaikutusmahdollisuuksia ja
  • osallistumista oppilaita koskevissa asioissa.

Vaikka koulussa ei olisi oppilaskuntaa, on oppilaille varattava mahdollisuus ilmaista mielipiteensä koulunsa tai muun toimintayksikkönsä toimintaan liittyvistä, oppilaita yhteisesti koskevista asioista.

12.8.09 vietettiin YK:n kansainvälistä nuorten päivää, jonka teemana Suomessa ovat oppilaskunnat. Lue lisää Allianssi ry:n ja Valtikan tiedotuskampanjasta.

Vaikuttavasti mukana - oppilaskunta koulun arjessa -opas on suunnattu erityisesti peruskoulussa toimivien oppilaskuntien ohjaajien käyttöön.

Oppaassa pohditaan mm.

  • mihin asioihin lapset ja nuoret haluaisivat vaikuttaa koulussa
  • miten oppilaskuntatoiminta vahvistaa kansalaisvalmiuksia
  • oppilaskuntatoiminta oppimispolkuna osallistuvaksi kansalaiseksi
  • miten oppilaskuntatoiminta linkittyy osaksi kunnan virallista vaikuttamisjärjestelmää.

Maksuttoman oppaan voit tilata tilauslomakkeella.

 

Oppilaskunnan yhteydet kunnan vaikuttamisrakenteisiin

Oppilaskunta on luonteva toimintayksikkö kunnan erilaisissa nuorten vaikuttamisrakenteissa. Vaikuttamisrakenteita on useita ja tapoja toimia varmasti vieläkin enemmän. 

Alakoulu

Suomen lasten parlamentti on alakouluikäisille lapsille tarkoitettu verkkovaikuttamistoiminta, joka kokoontuu verkkoistuntoihin kuin fyysisiin istuntoihin. 

Suomen lasten parlamentti

Yläkoulu

Nuorisovaltuustot ja muut kunnalliset nuorten vaikuttajaryhmät saavat hyvää kaikupohjaa toimivista oppilaskunnista. 

Nuorisovaltuustojen liitto