
Tietobreikki - tapaamispaikka tieteentekijöille ja nuorille
Toiminta on keino tavata huippututkijoita ja keskustella "polttavista" päivän tiedekysymyksistä avoimesti epävirallisessa ympäristössä. Nuorten tiedekahvilatoiminta on saanut alkunsa Ranskassa 2000-luvun alussa ja sen suosio on levinnyt sittemmin muihinkin Euroopan maihin (esim. www.juniorcafesci.org.uk).
Tavoitteena on laajentaa vastaavanlainen nuorten tiedekahvilahanke myös Suomeen. Hankkeen tavoitteita ovat:
- tukea nuorten osallisuutta ja oma-aloitteisuutta tiedekysymysten esille nostamisessa
- tarjota asiantunteva ja turvallinen ympäristö tiedekysymysten ratkomiseen
- tuoda asiantuntijoiden ja muiden toimijoiden tietoisuuteen asioita, jotka nuoria aidosti askarruttavat
- tukea huipputieteen tulosten esittämistä yleistajuisesti ja suoraan kohderyhmille
Hankkeen kohderyhmänä ovat lukion ja peruskoulun 9.luokan oppilaat ja se järjestetään omassa koulussa (tai muutaman lähikoulun yhteisenä). Asiantuntijan tuleminen tiedekahvilan vieraaksi on koululle maksutonta. Opettajan on huolehdittava tiloista ja osallistujista sekä mahdollisista muista järjestelyistä paikan päällä. Hankkeen koordinaattori avustaa opettajia tarvittaessa.
Toiminnan kuvaus
Lue lisää järjestetyistä Tietobreikeistä Tietysti.fi sivuilta:
http://www.tietysti.fi/fi/T/Tiedetapahtumat/Tietobreikit/
ILMOITTAUTUMISLOMAKE
JULISTE (pdf-tiedosto)
ESITE (pdf-tiedosto)
TOIMINNAN PALAUTELOMAKE
Lisätietoja
Antti Mäkelä
antti.makela(at)kerhokeskus.fi
GSM 0405607249