TuKoKe 2010
Tutki-kokeile-kehitä kilpailun järjestivät Kerhokeskus ja Tekniikan Akateemisten Liitto TEK yhteistyössä LUMA- keskuksen ja Tekniikan museon kanssa. TuKoKe kilpailua on järjestetty jo vuodesta 1980 lähtien. Kilpailun tavoitteena on tukea lasten ja nuorten innovatiivisuutta sekä tieteen ja teknologian harrastuneisuutta. Lapsia rohkaistaan luovaan ajatteluun arkipäivän ongelmien ratkaisussa sekä tekemään projektiluontoisia töitä.
Loppukilpailun työt ovat 15.5. alkaen esillä Tekniikan museossa (Viikintie 1, Helsinki). Aukioloajat ja isätietoja Tekniikan museosta: www.tekniikanmuseo.fi
ARVIOINTIPERUSTEET
• Ongelman hahmottaminen ja käsittely
• Työn esityksen selkeys ja havainnollisuus
• Oma kiinnostus ja innostus aihealueeseen, oma panos
SARJA I
Äänitutkimuksia - 1. palkinto 350 €
Esikouluryhmät, s. 2003, 2004
Päiväkoti Metsäpolku, Taipalsaari
Ohjaaja: Kirsi Rehunen ja Sanna Kolhonen
Päiväkodissa suoritettu äänitutkimus, jossa lasten havaintojen ja kysymysten pohjalta tutkittiin erilaisia ääniä ja niiden syntyä. Ääniä tutkittiin lasten aloitteiden ja kokeiden pohjalta. Apuna hyödynnettiin myös paikallista sanomalehteä. Tutkimus auttoi lapsia ymmärtämään ääntä ja erilaisten tekijöiden vaikutusta äänen syntyyn.
Ukkosmyrsky-peli - 1. palkinto 350 €
Hermanni Huhtamäki, s. 2001
Ähtäri
Ohjaaja: Juhani Huhtamäki
Tekijän oman innostukseen pohjautuva peli, jota on kehitetty ja hiottu. Pelilauta ja pelikortit sekä muut peliin kuuluvat varusteet on itse rakennettu. Toimiva ja mielenkiintoinen peli, jonka aikana voi oppia ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyviä asioita.
SARJA II
Miten oppii parhaiten? Pelaten, selaten vai tehtäviä tehden? - 1. palkinto 700 €
Pihla Räsänen, Emmi Luukkanen, Linda Kilpeläinen ja Miia Siili, s. 1997, 1999
Anttolan koulu, Kerimäki
Ohjaaja: Erja Kilpeläinen
Tutkimuksessa vertailtiin kolmea erilaista oppimismenetelmää keskenään. Tutkimus oli saanut alkunsa lasten omasta kiinnostuksesta aihetta kohtaan. Oppimistekniikoina käytettiin perinteistä tehtäväkirjaa, Internetiä sekä peliä ja oppimistulokset mitattiin ajatuskartan avulla. Tuloksista kävi ilmi, että testiin osallistuneet oppilaat oppivat pelaamalla parhaiten. Tutkijaryhmän yhteistyönä syntyi laadukas raportti työstä, mikä ei ole aina helppo aikuisillekaan tutkijoille. Erikoiskiitosta sai myös nuorten esiintymien ja työn esittäminen.
Sähköisesti avautuva turvasäilö - jaettu 2. palkinto 400 €
Juhan Jämsä, s. 1995
Haapajärven yläaste (työ tehty itsenäisesti)
Tekijä oli kehittänyt kouluissa yleisessä käytössä olevasta "kassakaappi" työstä monipuolisen ja erikoistoiminnoilla varustetun säiliön. Esimerkiksi magneettikytkimen käyttö varmistuksen lisääjänä oli erinomainen oivallus. Positiivisen maininnan ansaitsee tekijän yritteliäisyys ja tekemisen halu. Tekijä oli käyttänyt ansiokkaasti hyväksi myös erilaisia kierrätysmateriaaleja ja -välineitä.
Kahvia ja hometta - jaettu 2. palkinto 400 €
Rasmus Meller ja Esa Mäyrä, s. 1996
Putaan koulu, Tornio
Ohjaaja: Riitta Rainio
Nuoret tutkijat tekivät mikrobiologisen tutkimuksen kahvin homehtumisesta. Työn aihe nousee tutusta arkisesta kokemuksesta: kahvikuppiin tai keittimeen jäänyt kahvi homehtuu. Maitokahvin ja luomukahvin käyttäminen tavallisen suodatin- ja pannukahvin ohella testattavina kahveina on hauska idea ja lisää työn arvoa. Ongelmaa on lähestytty analyyttisesti ja työ toteutettu järjestelmällisesti. Raportissa nousee ilahduttavasti esiin johtopäätös- ja pohdintakappale. Se kattaa hyvin käsitellyn aiheen ja on mielenkiintoisesti esitetty. Mikrobiologisen työn tekemiseen on tavallisessa koulussa harvoin mahdollisuuksia. Silti työhön on ryhdytty rohkeasti ja suunniteltu ja toteutettu se innovatiivisesti olemassa olevin välinein. Pyrkimys selittää arkista ilmiötä järjestelmällisellä tutkimuksella samalla ratkoen eteen tulleita ongelmia osoittaa että työn tekijöillä on tieteelliseen työskentelyyn tarvittava ajattelutapa ja kyky ratkoa käytännön ongelmia.
Toisen romu, toisen aarre - jaettu 2. palkinto 400 €
Patrik Miettinen, s. 1996
Kuopio
Ohjaaja: Marko Miettinen
Mielenkiintoisen ulkomuodon omaava tuotos, jota tehdessään tekijä on varmasti oppinut paljon metallitekniikan ja osin myös sähkötekniikan taitoja. Vaatii todella tekemisen halua ja motivaatiota tämän aikakauden nuorilta. Oppimisen ja työn tuloksen kannalta hieno saavutus. Projektin ansioksi jää sen ekologisuus, tekijän taitojen kehittyminen, tekemällä oppiminen ja kuten "retropyörästä " voimme päätellä tekijän motivaation säilyminen ja kasvaminen.
SARJA III
Joona Pohjonen - 1. palkinto 1800 euroa
JoPohJo KoNä 1.0 - Konenäkösovellus
Karstulan lukio, Karstula
(työ tehty itsenäisesti)
Työssä on käsitelty robotin ohjausta konenäöllä jakamalla se selkeisiin loogisiin osiin. Työssä käsitellään ensisijaisesti kamerakuvan käsittelyä kirjoittajan kehittämällä kuvankäsittelyohjelmistolla. Seuraavaksi työssä on kuvattu ohjauselektroniikka, jolla tietokoneeseen voidaan yhdistää robotti. Menetelmää ja edes koko ongelmakenttää ei käsitellä välttämättä edes jatko-opinnoissa, joten työstä havaitsee selkeästi kirjoittajan oman kokemuksen ja kiinnostuksen alasta. Aiheen käsittely on vaatinut kirjoittajalta tekniikkaan liittyvien ongelmien analysointia ja oivaltamista. Ottaen huomioon kirjoittajan nuoren iän ja koulutuksen on kyseessä erittäin edistynyt tutkimus.
Joona edustaa työllään Suomea kansainvälisessä Young Scientist kilpailussa syyskuussa Lissabonissa. Lue Joonan haastattelu verkkolehti LUOVAsta http://www.helsinki.fi/luova/2010/04/23/konenakosovellus-voitti
Camilla Montonen - jaettu 2. palkinto 1200 euroa
Ph:n vaikutus väriaineherkistetyn aurinkokennon toimintaan
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
Ohjaaja: Elina Näsäkkälä
Työ käsittelee ns. nanorakenteisen väriaineaurinkokennon väriaineen kehittämistä. Väriainekenno imitoi rakenteeltaan fotosynteesiä ja työssä on tutkittu luonnon väriaineen (mustikka) käyttämistä synteettisen väriaineen tilalla. Työ on ollut poikkeuksellisen haasteellinen ja vaativa lukiolaiselle. Tekijä hallitsee tutkimuksen työkalut ja analyysin hyvin. Vaikka tulokset eivät olleetkaan niin lupaavia kuin alussa ajateltiin, niin lopputulos pohdintoineen on erinomainen. Johtopäätökset ovat oikeat. Työn tekijä osoittaa selvää innostusta, porautuu syvälle asiaan, uskaltaa ottaa riskejä ja hyödyntää hienosti eri tietolähteitä. Hän hallitsee hyvin sekä teorian että kokeellisen tutkimuksen.
Siiri Laine - jaettu 2. palkinto 1200 euroa
How to study microRNAs in cell lines?
Tampereen lyseon lukio, Tampere
Ohjaajat: Sanni Jalava ja Kaarina Ojasti
Lähdettäessä työhön käytettävissä oli havainto tietyn mikroRNA:n (miR-32) ylituotosta eturauhassyöpäsoluissa. Työssä testattiin, onko kyseisen mikro-RNA:n ylituotanto sammutettavissa sille spesifisellä estäjämolekyylillä (anti-miR-32) eturauhassyöpäsolulinjassa (VCaP), jossa miR-32:n tiedettiin ilmentyvän ylimäärin. Tutkimusaihe on lääketieteellisesti tärkeä, sillä sen kohteena on miesten yleisin syöpämuoto, eturauhassyöpä. Erityisen ansiokasta työssä onkin, että tuloksia ei hyväksytä kritiikittömästi, vaan ne arvioidaan ja mahdolliset virhelähteet pyritään tunnistamaan. Yleisarviona työ on kysymyksenasettelultaan tärkeä, ja se on toteutettu tieteellisen tutkimuksen sääntöjä noudattaen.
Sarjassa jaettiin 6 tunnustuspalkintoa (a´ 450 euroa):
Simona Erkkilä
The effect of the antioxidant sesamol on ultraviolet radiation induced damage in Drosophila melanogaster: observing fertility and larval development
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu, Helsinki
Ohjaaja: Hanna-Leena Nikkinen
Veera Räsänen ja Armi Hopea
Polarisaatiotason kiertyminen väliaineessa
Hollolan lukio, Hollola
Ohjaaja: Leena Hyttinen
Joonas Helminen ja Johannes Salminen
Suomalaiset juniorijalkapallojoukkueet. Joukkueiden harjoittelun eroja.
Päivölän kansanopisto/Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Esa ja Merikki Lappi
Heikki Laaki
Ajovalojen vertailua
Päivölän kansanopisto/Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Esa ja Merikki Lappi
Emmi Jokinen
Ohjelmointia alakoulussa - viidesluokkalaiset, ohjelmointi ja ongelmanratkaisu
Päivölän kansanopisto/Valkeakosken Tietotien lukio, Valkeakoski
Ohjaajat: Esa ja Merikki Lappi
Aleksi Kuusinen
Creating Electricity from the Sunlight in Finland
Tampereen lyseon lukio, Tampere
Ohjaaja: Jari Latva-Teikari
Ohjaajapalkinnon 500 euroa sai Kirsi Rehunen pitkäjänteisestä ja arvokkaasta työstä esikoululaisten kanssa.
Juhlavuoden kunniaksi tapahtumassa jaettiin myös kaksi erityispalkintoa:
Kerhokeskus palkitsi Emmi Jokisen ja Tekniikan Akatemia Camilla Montosen.