Alkaisinko yrittäjäksi? Tutkimus nuorten yrittäjyyspoliittisista kirjoituksista ja asenteistaTutkija Kari Paakkunainen Nuorisotutkimusverkostosta on työskennellyt vuosina 2004-2007 selvittääkseen nuorten asenteita yrittäjyyttä, yrittäjyyskasvatusta ja median yrittäjyydestä antamaa kuvaa kohtaan. Tutkimuksen aineistona ovat olleet nuorten vuosina 1985-2004 kirjoittamat Yritys Hyvä -kilpakirjoitukset sekä surveyllä koottu kyselyaineisto, jonka kohderyhmänä olivat 15-29 -vuotiaat suomalaisnuoret. Tutkimus osoittaa, että tärkeimmät yrittäjyystiedon lähteet nuorille ovat omassa lähipiirissä toimivat yrittäjät, työelämäkokemukset yrityksistä ja kouluopetus. Kouluopetuksen tärkeys yllätti tutkimuksen ohjausryhmän, onhan tiedetty, että yrittäjyyskasvatus on kouluille haasteellinen toteutettava. Koulu näyttää siis onnistuneen tehtävässään, joskin nuoret kokevat sen antaman opetuksen varsin kaavamaiseksi ja metodisesti aiheeseen huonosti soveltuvaksi. Tutkimus löytääkin monia lääkkeitä yrittäjyyskasvatuksen tehostamiseksi. Tutkimuksen ohjauksesta on huolehtinut Kerhokeskuksen ohjaama työryhmä, jossa ovat olleet edustettuina Yksityisyrittäjäin Säätiö, Suomen Yrittäjät, Suomen Kuntaliitto, Suomen 4H-liitto, Opetusministeriö ja Opetushallitus sekä Nuorisotutkimusverkosto. Yksityisyrittäjäin Säätiö, joka on tilannut ja rahoittanut tutkimuksen, on julkaissut tulosten pohjalta oman yrittäjyyspoliittisen kannanottonsa. Nuoret on sen mukaan nostettava mukaan yrittäjyyspolitiikan tekijöiksi niin kansallisella kuin paikallisellakin tasolla. Alkaisinko yrittäjäksi -tutkimusraportti (pdf) Kauppaneuvos Heikki Timosen tiedote 4.6.2007 (doc) Kauppaneuvos Heikki Timosen puhe 5.6.2007 (doc) Yksityisyrittäjäin Säätiön yrittäjyyspoliittinen kannanotto (pdf) Media-aineisto 5.6.2007 julkistamistilaisuuteen Lasipalatsissa (pdf) |