Historia
Vuonna 1983 Yksityisyrittäjäin Säätiön aloitteesta aloitettiin Yritys Hyvä -kirjoituskilpailun valmistelu. Kilpailu oli tarkoitettu peruskoulun 9. luokan oppilaille ja sen aihepiirinä oli yrittämiseen liittyviä kysymyksiä.Kilpailun tarkoituksena oli antaa peruskoulun päättäville, itsenäistyville ja elämänuransa suuntaa etsiville nuorille tilaisuus elämyksellisesti paneutua yksityisyrittäjän alaan. Nuorten on lisättävä ammatinvalintansa edellytyksiä ja monipuolistettava työelämän tuntemustaan. Kirjoituskilpailu on keino tutustuttaa oppilaat aloitekykyä ja vastuuntuntoa vaativaan yksityisyrittäjän elämäntehtävään.
1990-luvulla kilpailun tavoitetta ja tarkoitusta muotoiltiin uudelleen. Oppilasesite muokattiin soveltumaan aineistokirjoittamiseen ja esitteeseen koottiin kirjoituksia mm. yrittämisestä ja liikeideasta. Kilpailu pyrkii herättämään nuorten kiinnostusta yrittämistä ja omaa mahdollista yrittäjyyttä kohtaan sekä tarjoamaan tietoja ja pohdinnan aineksia yrittämisestä.
Kilpailun tuomarina toimi kilpailulautakunta, jossa olivat mukana:
Yksityisyrittäjäin Säätiö
Kouluhallitus
Koulun Kerhokeskus ry
Opettajien Ammattijärjestö OAJ ry
Suomen Rehtorit ry
Svenska Modersmålslärarnas Förening i Finland rf
Äidinkielen Opettajain Liitto ry
Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto ry
Jo seuraavaa kilpailua varten kilpailulautakunnan kokoonpanoa laajennettiin. Mukaan tulivat edellisten lisäksi myös Peruskoulun Kaupallisten Aineiden ja Konekirjoituksen Opettajat ry, Erva-latvala Oy ja Opinto-ohjaajat ry. Nykyinen kilpailulautakunta koostuu pitkälti samoista viranomaistahoista ja yhdistyksistä.
Koulun Kerhokeskus (nykyinen Kerhokeskus - koulutyön tuki ry) hoiti kilpailun käytännön järjestelyt. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin maaliskuussa 1985. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 9 687 kirjoittajaa, joista ruotsinkielisiä oli 349. Ensimmäiset palkinnot jaettiin Koulun Suurjuhlien yhteydessä Turussa 18.5.1985. Kilpailun palkintoja olivat jakamassa Yksityisyrittäjäin Säätiön puheenjohtaja vuorineuvos Olavi Sohlberg ja Koulun Kerhokeskuksen toiminnanjohtaja Pirkko Kallio.
Vuonna 1998 kirjoittajat palkittiin ensi kerran rahastipendillä. Siihen asti palkinnot olivat vaihdelleet sähkökirjoituskoneesta tekstinkäsittelylaitteeseen.