kerhokeskus
Mariankatu 15 A 11, 00170 Helsinki, puh. 09 6962 440
Kerhokeskus

  

Yritys Hyvä  2010

Yrittäjyys kiinnosti jälleen peruskoulun yläluokkien ja toisen asteen opiskelijoita!

Yritys Hyvä 2010 palkinnot jaettiin Helsingin Messukeskuksessa 27.5.

Tänä vuonna kilpailuun sai osallistua ensi kertaa kirjoituksen lisäksi myös yrittäjyysaiheisella ryhmätyöllä. Yhteensä 754 loppukilpailuun lähetetyn kirjoituksen joukosta valikoitiin yhteensä 14 voittajakirjoitusta: 10 peruskoulun 9.-luokilta, 2 lukiosta ja 2 ammatilliselta oppilaitokselta. 58 ryhmätyöstä valittiin yksi 9.-luokan ja kaksi lukion voittajatyötä. Kilpailua voidaan hyvällä syyllä nimittää valtakunnalliseksi. Tänä vuonna eteläisimmät voittajat olivat Helsingistä, pohjoisin Ivalosta.

Palkintojenjaossa jokaiselle voittajakirjoittajalle luovutettiin 500 euron rahapalkinto ja jokaiselle ryhmälle 1000 euron rahapalkinto. Yrittäjyys oli teemana myös palkintojenjaossa: Aalto yliopistossa opiskelevat nuoret yrittäjät kertoivat innostuneelle yleisölle omaa yrittäjätarinaansa ja kakkukahvien jälkeen päivä jatkui Marimekko Oyj:ssä yritysvierailulla.

Voittajatyöt on toimitettu omaan julkaisuun, jonka voit ladata tästä.

Kaikki kuvat voittajista on ladattavissa zip-tiedostona tästä.

 

Voittajat sarjoittain aakkosjärjestyksessä (kuvissa vasemmalta lähtien):

Sarja 1:

  • Marjo Kauppinen, Vieremän Kirkonkylän koulu
  • Margarita Kondakova, Variskan koulu, Vaasa (puuttuu kuvasta)
  • Aino Korhonen, Ivalon yläasteen koulu (puuttuu kuvasta)
  • Kristiina Myller, Vesannon yhtenäiskoulu
  • Kaisa Nurminen, Itä-Suomen koulu, Imatra
  • Narda Ortila, Herttoniemen yhteiskoulu, Helsinki
  • Ilona Sekiguchi, Laanilan koulu, Oulu
  • Henna Soininen, Kettukallion koulu, Kihniö
  • Teemu Tervala, Kuusiston koulu, Toholampi
  • Maisa Vuorte, Helsingin yliopiston Viikin Normaalikoulu

 

Sarja 2:

  • Krista Salmela, Kannuksen lukio 
  • Charlotta Wendelin, Rauman lukio

 

Sarja 3:

  • Niina Ahola, Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 
  • Samuel Heinonen, Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus, Äänekoski

 

Sarja 4:

  • Reetta Aaltola, Marinika Korobova, Laura Palo, Euran yhteiskoulu
  • Miia Hulkkonen, Eini Huupponen, Laura Issakainen, Laura  Janhunen , Rantasalmen lukio
  • Johanna Huhtinen, Kirsikka Ruohonen, Laura Similä, Helsingin Kuvataidelukio