Kerhokeskus

Vaalit 1907


Naiset vaalit lähestyvät

Yksikamarisen eduskunnan ensimmäiset vaalit määrättiin toimitettavaksi 15. ja 16.3.1907. Päivämäärät päätettiin heti, kun uusi valtiopäiväjärjestys oli vahvistettu.

Puolueiden käymään vaalitaisteluun jäi aikaa runsaasti yli puoli vuotta. Pitkä valmistautumisaika olikin tarpeen, koska koko vaalitoimitus oli aivan uutta. Tuona aikana oli järjestettävä äänestyspaikat, vaalilautakunnat, ääntenlaskenta, ehdokasasettelu ja neuvottava kansalaisia äänioikeuden käyttämisessä.

Osanotto vaaleihin muodostui verrattain vilkkaaksi. Äänioikeuttaan käytti 899 347 äänestäjää eli 70,7 prosenttia äänioikeutettujen määrästä.

Vaikka vaalitaistelu olikin ollut kiihkeä, itse vaalit tapahtuivat täysin rauhallisesti ja ilman järjestyshäiriöitä. Uudet vaalimenetelmät oli opittu hyvin - hylättyjä äänestyslippuja oli koko maassa vain vajaa 1 prosentti (8 357 kpl).

 

Svenska Folkpartiet

Tulokset olivat koko maassa selvillä vasta huhtikuun alussa. Sosialidemokraattien menestys oli ollut yllättävän suuri, sillä he olivat saaneet 80 edustajaa eli 2/5 eduskunnan koko edustajamäärästä. Myös vanhasuomalaisten saavuttama tulos oli huomattava, 59 edustajaa. Hallituspuolueet olivat kaksien viimeisien säätyvaltiopäivien voimasuhteisiin verraten sen sijaan kärsineet raskaan tappion. Niiden yhteinen edustajamäärä oli näet ainoastaan 50 (nuorsuomalaisia 26 ja ruotsalaisia 24). Loput eli 11 edustajapaikkaa jakaantuivat niin, että maalaisliitto sai 9 ja kristillinen työväenliitto 2 edustajaa.


Kirjallisuus:

Seitkari, O. Edustuslaitoksen uudistus 1906. Teoksessa Suomen kansanedustuslaitoksen historia V. Helsinki 1958.

Vaalimainokset:

Porvarillisen Työn Arkisto

Ruotsalaisen kansanpuolueen kuva-arkisto





mentori menneisyydestä nuortenparlamentti oikeus ääneen kerhokeskus