Lue ponnet ja hauku herroja

Kokonaan uutta käytävässä vaalitaistelussa oli se laajasuuntainen ja etäisimpiin syrjäkyliin saakka ulottunut puhujatoiminta kokouksineen ja väittelytilaisuuksineen, johon puolueet ryhtyivät näissä ensimmäisissä yksikamarisen eduskunnan vaaleissa. Tähän liittyi myös ns. leikkivaalien järjestäminen valitsijoiden perehdyttämiseksi uuden vaalilain soveltamiseen ja vielä outoon äänestämismenetelmään.

"Eduskunnassakaan puolueen puolesta ja nimessä esiintyvien ei tietenkään sopinut olla noudattamatta niitä ohjeita, joita oli saatu. ”Lue ponnet ja hauku herroja, mutta älä antaudu mihinkään väittelyyn”, kerrottiin annetun ohjeeksi jollekin vaalipuhekokoukseen lähetetylle heikonpuoleiselle esiintyjälle. Sellaisessa kokouksessa esiintymisessä ei ollut sanottavaa epäonnistumisen vaaraa, vaikkapa esiintyjän puolueen jäseniä ei olisikaan ollut kokoukseen saapunut enemmältä hänelle kannatusta antamaan", kertoo Sulo Vuolijoki puoluetilaisuuksista.

"Sen sijaan saattoi taitavallekin esiintyjälle sattua ikäviä pettymyksiä, milloin mieliala paikkakunnalla jo oli riittävästi muokattu toiselle puolueelle suopeaksi. Kuopion läänin läntisen vaalipiirin vaalioikeutetut yleensä olivat suopeampia nuorsuomalaisille kuin suomettarelaisille. Siitä huolimatta taikka kenties juuri sen takia liikkui Savon kunnissa sellainen kansanpuhuja ja tietorikas mies kuin Artturi Heikki Virtanen pitämässä vaalipuhekokouksia. ”Suomalaisuus voittoon, kansa valtaan”, sellainenhan oli puolueen tunnus, mutta ajettuaan rautatieasemalta kokouspaikkaan 60 kilometriä talvipakkasessa ja puhuttuaan kuumassa tuvassa ohjelmakysymyksistä kaksi tuntia, puhuja sai heti lämpimältään havaita todeksi, etteivät kaikki vaivat vatiin tule. Esitelmän lopetettuaan hän kansanomaiseen tapaansa esitteli kuulijoilleen, että ehkäpä tässä halutaan vähän keskustellakin. Mutta keskustelua, saatikka väittelyä, ei sillä kertaa syntynytkään. Vihdoin eräs paikkakuntalainen avasi suunsa ja lausahteli: ”Voiphan tuota keskustellakkii ja hyvästihä tuota huastelittii, mutta sen minä kutennii sanon, että yhtää iäntä vuoa et tieltä sua.”" kuvasi Sulo Vuolijoki väittelytilaisuuksia.

J. K. Paasikivi muisteli kevään 1906 vaalikamppailua näin: "Valmistellessamme eduskuntakomiteassa vaalilakia pelkäsimme, miten kansa saataisiin ymmärtämään uuden uutukaista suhteellista vaalijärjestelmää. Sitä alettiin heti kesällä 1906 ahkerasti kokouksissa, sanomalehdissä ja muissa julkaisuissa selittää. Säilyneiden paperieni joukossa on arkkeja, joihin olen värikynällä piirustanut suuria numerosarjoja, joiden nojalla selittelin kokouksissa vaalitulosten laskemista. Panimmepa toimeen oikeat leikkivaalit. Asetettiin eri puolueiden ehdokkaita, ja niiden kannattajat esiintyivät hanakasti. Huumorintajuinen puoluesihteerimme Rantakari pauhasi ”perustuslaillisten” ehdokkaidensa puolesta kovasti ”suomettarelaisia” vastaan. Vaali ja äänten laskeminen toimitettiin ja d´Hondtin sääntöä selitettiin. Sekä ensimmäiset että niitä seuranneet monet vaalit ovat osoittaneet liioitelluksi eduskuntakomitean pelon, ettei kansa voisi järjestelmää ymmärtää."

Puolueet julkaisivat oppaita, joissa neuvottiin äänestäjiä valitsemaan ehdokas sekä toimimaan oikein äänestystilaisuudessa.

Agiaatiotilaisuudet ovat saaneet tilaa myös kaunokirjallisuudessa. Ilmari Kiannon kuvaus tilaisuudesta valottaa silloisia tuntoja.

Hedvig Gebhardin vaalimainos

Kirjallisuus:

Kianto, I., Punainen viiva. 14. painos. Helsinki 1958.

Lyhyt waaliopas kansalle, Kansalliskirjaston kokoelmat.

Paasikiven muistelmia sortovuosilta I. Porvoo 1957.

Seitkari, O. Edustuslaitoksen uudistus 1906. Teoksessa Suomen kansanedustuslaitoksen historia V. Helsinki 1958.

Vuolijoki, S., Yksikamarisen arkielämää. Muistelmia nykyisen eduskuntalaitoksen alkuajoilta. Jyväskylä 1934.

Vaalimainos: Työväen arkisto